Tosiaan, te raukat, jotka ootte ollu yhtään kiinnostuneita tästä blogista, joka päivittyy maailman hitaiten ikinä, saatte nyt vastauksen huokailuihinne. Vihdoinkin löysin aikaa kirjoittaa tämän (lue: mun pitäis oikeesti kirjottaa uppsatsia, muttei nappaa + katoin jo kaikki Smallvillen jaksot, mitä netti tarjoaa. Säälittävää, tiedän.) , joten täältä pesee.

Jo aikoja sitten päätin, että kun joskus ylioppilaaksi pääsen, ni sen jälkeen haluan jonnekin raamattukouluun. No, kirjotukset tuli ja meni, piti ruveta sitten etsimään paikkaa, jonne menisin. Kaikkea mahollista tuli mietittyä, Suomesta löytyviä hyviä vaihtoehtoja olivat SRO ja SEKL:in raamattukoululinjat. Mutta kuten mun luonteeseen kuuluu, en halua mihinkään jo valmiiksi tuttuun paikkaan, siispä rupesin pohtimaan ulkomaita. Monet suosittelivat Calvary Chapelin Bible collegeja Unkarissa ja Saksassa, kuitenkaan nuo paikat eivät niin paljoa houkutelleet, liekö vika maissa vai oliko vaan puhtaasti johdatusta, Luoja tietää. No, sitten pähkäiltyäni pohdin, että haluan hyötyä raamattukouluvuodestani kaikin tavoin, niin kielellisesti kuin sitten hengellisestikin. Niinpä rajoitin valittavissa olevat maat kahteen: Espanjaan ja Ruotsiin. Espanjasta löysin vain yhden harkintaa ansaitsevan paikan, Calvary Chapelin Mallorcalla sijaitsevan koulun. Kaikista ihanista eduistaan huolimatta(lämpö+maa) jätin tämän vaihtoehdon syrjään, sillä opetus siellä olisi ollut englanniksi. Vain muutamia kursseja olisi saanut espanjaksi, joskin nämäkin kurssit suunnattu paikallisille, jotka eivät englantia osaa. Joten jäljelle jäi Ruotsi. Jotenkin päädyin siihen tulokseen, että haluan Arkeniin, Kungsängenissä sijaitsevaan Pohjoismaiden suurimpaan vapaiden suuntien raamattukouluun. Mutta. Vaikka kuinka sanoin kaikille lakkiaisissani ja muuallakin, että Arkeniin olen menossa, oikeasti mulla ei ollu sydämessä tästä asiasta rauhaa. Moni asia nimittäin huolestutti: mistä kämppä, rahat asumiseen, elämiseen, koulun lukukausimaksuihin, miten mä siellä sitten pärjäisin, mistä tiiän, että siellä käsitellään oikeita asioita jnejnejne.

Aikaa kului, yhtäkkiä olikin jo juhannus. En ollut vieläkään tehnyt asialle mitään, en ollut uskaltanut kirjoittaa hakemuksia saati kysyä suosituksia keltään, varmaan sitten pelkäsin niin paljon. Sunnuntaina juhannuksen jälkeen asiaan tulikin jännä käänne. Menin kirkkokahveille kahden kaverini luo. Siellä sitten toinen kaveri, S, ollessani hänen seuranaan sauhuilla tokaisi mulle: "Sanni hei, et sä mihinkään Arkeniin mene. Hae Göteborgiin raamattukouluun, sinne saa opintotukeeki ja kaikkee." Tuossa hetkessä vain naureskelin hieman, nikotiini varmaan noussut S:n päähän liian nopeasti tai jotain. Kotona kuitenkin kiinnostuin ottamaan selvää kyseisestä koulusta. Huomasin, että haku oli loppunut jo 12.4. Harmistuin ja petyin, tietämättä itse miksi. Varsin ihmeellinen reaktio tiedosta, etten pääsisikään kouluun, johon en kuitenkaan halunnut, eikös?

Seuraavalla viikolla sitten mammani ystävätär tuli ostamaan kukkia ja hunajaa. Siinä kukkia valikoidessaan hän rupesi kyselemään, että mikäs koulu se Arken nyt sitten olikaan. Kerroin lyhyesti, millainen koulu se on, mutta totesin heti perään, etten oo vielä laittanu papereita sinne, kun yritetään vielä ottaa selvää, pääsisinkö Göteborgiin kouluun. Mammani ystävätär riemastui: "Hei tiedätkö, minun pikkuserkkuni on siellä opettajana! Minäpä annan sinulle hänen numeronsa, niin voit soittaa hälle ja kysellä, josko sieltä löytyisi sinulle paikka!" Sain numeron ja seuraavalla tauolla soitinkin selvittääkseni, josko he meikäläisen sinne kouluun huolisivat. Hetken päästä hän soitti takaisin, kertoi saaneensa rehtorin kotipuhelimesta kiinni, tämä oli toivottanut mut tervetulleeksi. Huhhuh, sitä reaktiota, mikä mulla siinä hetkessä tuli esiin: mä vaan pompin ja kiljuin riemusta! Pikkusiskokin pelästyi hieman... hehe. Sitten laitoinkin hakemuksen menemään ja seuraavana päivänä olikin sitten sähköpostissa viesti studierektorilta, että olen virallisesti hyväksytty Bibelskola Göteborgiin. Enää olikin vain yksi pieni ongelma: missäs mä sitten asuisin siellä Göteborgissa?

Rupesin sitten metsästämään asuntoa Göteborgista, apunani ystäväni, joka elämästään ainakin 15 vuotta asui Göteborgissa. Haimme kaikilta mahdollisilta asunnonvälityssivusoilta, laitettiin muutama kysely ja lisäksi laitoin hakemuksen kristilliseen opiskelija-asuntolaan, Markusgårdeniin, joka tekee yhteistyötä Bibelskola Göteborgin kanssa. Jäin odottelemaan vastauksia...

Mua pyydettiin puhumaan Turun EO:n grilliseuroissa. Seuroissa kerroin siitä, miten sain paikan raamattukoululta ja siitä, miten Jumala mua uskollisesti johdatti ja järjesti asiat niin, ettei mun oikeesti tarvinnu tehä muuta ku vaan soittaa yks puhelu ja asiat oli kunnossa. Lopetin puheeni suunnilleen näin: "Vaikka mä tiiän, että mulla on alle kuukaus aikaa löytää kämppä Göteborgista, joka just nyt kuhisee kämppää etsiviä opiskelijoita, ni mä luotan siihen, et Jeesus pitää musta huolen." Ja seuraavana aamuna mulle oli tullut sähköpostia sieltä Markusgårdenilta, jonka sivuilla oli kerrottu, että on ihan hulluna hakijoita eikä montaa vapautuvaa huonetta. Viestissä kerrottiin, että olis vapautumassa kaks huonetta: 8neliön, kalustamaton huone talon pohjoispuolelta ja 20neliön kalustettu huone parvekkeen kera talon eteläpuolelta. Ja mitäköhän mahdoin vastata? Musta tuli siis 20neliön kalustetun huoneen + parvekkeen onnellinen vuokraaja. Jeesus tosiaan hoiti homman ja piti musta huolta! 

Sitten pitikin ruveta miettimään muuttoa. Hämeenlinnan antiikkimarkkinoista sun muista syistä johtuen päädyttiin siihen, että kannan mukanani lentokoneeseen niin paljon vaatteita kuin tartten seuraavan parin viikon aikana, äiti ja isi tulisivat sitten auton kanssa tuomaan loput tavarat sitten, kun kerkiävät. Lensin Riikan kautta Göteborgiin 19.8. Kyllä, mua jännitti. Tuntu hirveältä, koska en ollut vuoteen käyttänyt ruotsin kieltä, en tiennyt, miten selviäisin tulevasta reissusta ja muusta. Mitä jos mun matkatavarat hukkuu jonnekin tai eksyy väärään koneeseen tai tai tai tai... Lentokentältä otin taksin uuteen kotiosoitteeseeni, en mä muuten olisi sinne varmaan ees ikinä löytäny uudessa, isossa ja täysin vieraassa kaupungissa. Taksikuski oli mukava, tosin puhui melkein koko matkan puhelimessa ruotsin ja jonkun toisen kielen sekoitusta.

Löysimme perille. Soitin jännittyneenä ovikelloa. Onnekseni naapurini Richard oli juurikin sopivasti paikalla syömässä lounasta, joten hän avasi oven ja näytti mun huoneen. Ja huone oli muuten ISO! Siinä hetken tuijottelin silmät pyöreenä huonettani. Richard rikkoi hiljaisuuden toteamalla, että hän menee nyt syömään loppuun ja näyttää sitten mulle keittiön. Huoneen kalustus käsitti sängyn, lipaston, kirjahyllyn, yöpöydän, ison vaatekaapin, kirjoituspöydän+lukulampun, työtuolin, kaksi nojatuolia, kaksi pikkupöytää ja jakkaran. Parvekkeella, jonka jälleenmaalausta ei oltu ehditty hoitaa, oli pieni pöytä ja kaksi tuolia, jotka myös kaipasivat uutta maalipintaa. Pöydällä oli vielä ruukussa kanervapuska.

Jouduin hieman nälkäisenä odottelemaan, josko husfar tulisi jossain välissä kotiin, että saisin itselleni avaimet, jotta voisin lähteä tutkimaan ympäristöä. Ruokaa oli nimittäin saatava! Saatuani avaimet lähdin metsästämään kauppaa. Ja vaikka mulle kyllä hyvin neuvottiin, mistä lähimmät kaupat sijaitsee, jännityksissäni en tietenkään ohjeita ymmärtänyt. Löysin kuitenkin jonkin pienen putiikin, tai no, kioskin, josta ostin sitten vähän falafeleja, makaronia, chilikastiketta, maitoa, suolaa ja hedelmiä. Totesin, että ostan sitten kunnolla ruokaa, kun löydän oikean kaupan. Ensimmäisen viikonloppuni aikana kiertelin ja kaartelin kaupungilla yrittäen löytää reitin koululle.

Maanantaina löysin koululle hyvin, kättelin varmaan miljoona ihmistä ja unohdin monen monta nimeä. Pelko siitä, että jäisin ihan yksin, oli aivan turha. Heti ensimmäisenä Viktoria ja Antonia pyysivät mut kanssaan sohvalle istumaan ja he rupesivat tenttaamaan tietoja mun henkilöllisyydestä. Ensimmäiseen päivään kuului kahvittelua, keskipäivän rukoushetki, paljon ohjeistuksia ja sääntöjen kertomista sekä muutama oppitunti. Lisäksi kävimme hakemassa viereisestä patonkilasta täytetyt patongit lounaaksi. Ja alusta alkaen tiesin, että tää on se mun paikka. Jeesus oli sittenkin oikeassa lähettäessään mut tänne. heh.

Koulusta vähäsen tässä välissä. Luokassamme aloitti syksyllä kymmenen ihmistä: ikähaarukka 19-67v, 2miestä, 8naista, kolme suomalaista, joista kaksi ruotsinkielisiä. Olin siis ainoa täysin suomenkielinen. Vähän on väki vaihtunut nyt joulun jälkeen, 3 lopetti syyslukukauden jälkeen ja sitten tuli yksi suomalainen tyttö lisää. Eli jäljellä on siis kahdeksan naista, joista neljä suomalaista, joista kaksi täysin suomenkielistä. Oon tosi iloinen tosta meiän ryhmästä, on niin ihanaa olla ihan vaan "tyttöjen kesken" luokassa eikä tartte murehtia siitä, että luokassa kaikilla olisi koko ajan haku päällä. Saamme siis vapaasti keskittyä koko koulun päätarkoitukseen: Raamatun opiskeluun! Normaalin viikon ohjelma kuluu suunnilleen näin: ma-ke oppitunteja 9:15-15:00, to-pe on varattu praktik-osiolle eli työskentelylle jossain paikallisessa seurakunnassa tai kristillisessä yhteisössä. Mikäli ei halua/pysty tätä praktik-osiota suorittamaan, voi kirjoittaa uppsatsia(essee/kirjoitelma, 15-20sivua) haluamastaan aiheesta tai sitten valita halvtid eli käydä vain tunneilla. Itse valitsin uppsatsin kirjoittamisen, aiheena ihmisen syntisyys ja Jumalan vanhurskaus ja vanhurskauttaminen Roomalaiskirjeessä. Eli aika perimmäisissä asioissa pysytellään. Aluksi suunnittelin, että kirjoitan uppsatsin syksyllä ja sitten keväällä menen jonnekin praktikeniin. Lopulta kuitenkin päädyin siihen tulokseen, että haluan keskittyä uppsatsiini kunnolla, joten kirjoitan nyt sitä sitten molemmat lukukaudet. Ma-pe vietetään laudes eli aamurukous klo8:50 sekä middagsbön eli keskipäivänrukous klo12:00. Middagsbönin jälkeen on lounastauko, oppitunnit jatkuvat yleensä 13:15, eli syömään ehtii ihan kaikessa rauhassa. Koulussa on keittiö, jossa on mahdollisuus tehdä/lämmittää ruokaa. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että aina välillä itse kukin käy hakemassa patonkia tai rullakebabia, mikäli ei ole edellisenä iltana itselleen päivän lounasta ehtinyt valmistaa. Raamattukoulun lisäksi opinahjossani on myös kaksi teologian koulutuslinjaa: TU1 ja TU3. TU1 on yhden vuoden koulutus, TU3 vastaavasti kolmen vuoden koulutus(ullatuus!), josta valmistuva saa bachelor of theologyn paperit, suomeksi siis teologian kandidaatin paperit. Oppituntimme koostuvat erilaisista kursseista, tässä hieman listaa kurssien nimistä: GT(Vanha testamentti), NT(Uusi testamentti, johon sisältyy kurssit Introduktion till NT, Vem är Jesus?, Kyrkans framväxt, Nya testamentets värld), Vad tror vi egentligen?(dogmatiikkaa), Gud i historien(kirkkohistoriaa), Ett liv i bön och gudtjänst(rukous- ja jumalanpalveluselämästä), Bibelläsning: Matteusevangeliet, Guds plan för mitt liv(elämä kristittynä, ihmissuhteet, joitain teemoja Raamatussa yms) sekä Mission i Bibeln och i livet (lähetystyöstä yms). 

Ensimmäiset viikot, tai no, eka kuukausi täällä oli tosi väsyttävää aikaa. Ekana ja suurimpana syynä ruotsin kieli, jota en ollut vuoteen käyttänyt lähestulkoon ollenkaan. Sen sijaan olin kuluneen vuoden aikana keskittynyt lukemaan espanjaa, joten kaikki, mitä halusin sanoa tai kysyä, tuli mieleen espanjaksi, josta sitten käänsin kaiken päässäni ruotsiksi. Väsyttävää? Kyllä. Tunneilla turhautti, kun ymmärsi kysymyksen ja tiesi vastauksen, muttei ollut tarpeeksi sanastoa vastata. Etenkin, kun kysymykset oli sellaisia, joita muut eivät tuntuneet tietävän. Tilaisuudet päteä menivät siis hukkaan. Lisäksi se, ettei mulla oikeestaan ollut ketään, kenen kanssa puhua suomea. No okei, ekat päivät puhuin suomenruotsalaisille luokkakavereilleni suomea ja he vastasivat ruotsiksi. Mutta silti. Toisena syynä väsyttävyyteen oli niin monet uudet tuttavuudet ja tietty uus ympäristö. Luulin oikeasti olevani sosiaalinen ihminen, mutta jouduin yllättymään, kun huomasin rajan tulevan vastaan. Jossain kohtaa myös melkeinpä rupesin välttelemään uusien ihmisten kohtaamista ihan vain siitä syystä, etten jaksanut tutustua ja yrittää painaa nimeä muistiin saati sitten puhua samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Lisäksi kolmas ja ehkä itselleni yllättävin asia: kulttuurishokin lisäksi kärsin koti-ikävää! Sitä en olisi ikinä uskonut itsestäni oltuani koko pienen ikäni leireillä sun muualla poissa kotoa. Jo itselleni koti-ikävän myöntäminen oli mun ylpeydelle tosi kova pala, puhumattakaan sitten siitä, ku sain itteni pakotettuu siihen, et mun pitää sanoo siitä myös äitille. Oli kyllä rankinta ikinä tajuta, miten paljon kaipaa kotia, sitä, miten voi vaan puhua suomea toiselle ja se ymmärtää jne. Mutta ehdottomasti eniten ikävöin mein eläimiä kotona! Täällä jotenkin tajusin sen, etten osaa elää ilman kissaa, joka tulee syliin, ku katon telkkaria tai luen tai dataan. Olin ennen pitäny sitä niin itsestäänselvänä, että mun vieressä on oli aina Ossi tai Teresa rapsutettavana ja paijattavana. Ja kaiken lisäksi asuntolan järjestyssäännöissä lukee, ettei täällä saa pitää eläimiä allergiatapausten välttämiseks. Voi surkeuksien surkeus! Vaikka kyllä alakerran Jakob mulle jo ehdotti, et mähän voisin pitää kissaa mun parvekkeella tai sit vaan piilottaa sen mun huoneeseen. Ehkei nyt kuitenkaan. heh. 

Ja vaikka muuten on kulttuurishokit ja koti-ikävät nyt jo häipyneet ja arki sujuu jo ihan omalla painollaan, niin kissaikävä on vielä, se ei musta lähe mihinkään. Välillä kidutan itteäni kattomalla Dewin sivuilta kotia etsivien kissojen kuvauksia, oon jo löytänyki muutaman erittäin hyvän vaihtoehdon, joita sitten Suomeen palattuani ajattelin mennä katsomaan, josko sitten saisin itselleni kaverin. hehe. Eli kyllä, mulla on vielä syy tulla täältä takas. Luulen.