No jo on. En saa mun levyäni vielä pitkään aikaan. Kävin siis kysymässä sitä X:stä. No, pääasia, että se on tulossa. Sen sijaan että olisin saanu KSEn levyn sainkin sinisen kielen. Oona sen tosin huomas, olin syönyt hieman Läkerol Blue fruitei, heh. Joku ihmeriippuvuus niihinki tullu kuluneen kuukauden aikana, voisin siitä hankkiutua eroon. Jos pystyn. Mutta liha on heikkoa.

Luin tänään Sadrakista, Mesakist ja Abed-Negosta. Vaikka se on mulle ollu aina jonkinlainen iltasadun kaltainen stoori, ni kyllä se laitto miettimään, että olisko musta samaan. Nää kolme oli siis korkeissa viroissa Babyloniassa Nebukadnessarin hallitusaikana. Nebukadnessar keksi tehdä itelleen patsaan ja määräs, et kaikkien pitää kumartaa sitä. Jos ei kumartanu, joutu kuumaan uuniin. Nää kolme ei sit kumartanu, koska he halus palvella elävää Jumalaa. Ja sit he totes viel, et vaik heidän Jumalaansa ei olis olemassakaan, eivät he silti kumartais mitään kultakimpaletta. Nää oli niin varmoja siitä, että Jumala suojelee heitä. "Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista, ja hän voi pelastaa meidät myös sinun käsistäsi, kuningas. Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele ja sitä kultaista patsasta, jonka olet pystyttänyt, me emme kumarra." Tietysti Nebukadnessar suuttu siitä ja käski kuumentamaan uunin viel tavallista kuumemmaks ja heittämään nää kolme kapinallista sinne. Se uuni oli niin kuuma, et nää palvelijat, jotka meni heittää Sadrakia ja kumppaneita sinne uuniin, palo siihen uunin suulle ja kuoli. Mutta niille Herran palvelijoille ei käynyt kuinkaan. Niillä oli siellä Herran enkeli mukana. Ja sit ku Nebukadnessar näki tän, hän käski päästää nää häiskät pois uunista, ja Sadrak ja kumppanit tuli ulos, ni näiden vaatteissa ei ees ollu savun hajua! Sillon Nebukadnessar tajus, et nää tyypit palveli oikeeta ja elävää Jumalaa.

Oon huomannu, etten loppujen lopuks uskalla seistä niin rohkeena uskoni kanssa ku ennen. Jotenkin aristelen sitä. Sillon ei oo hätää, ku on toinen uskova siinä vieressä, mutta ku oon yksin eikkareiden keskellä. Sillon mun rohkeus pettää. Tai oon ainaki paljon hiljempaa omasta uskostani. Se on jotenki tosi tyhmää ja häiritsevää. En oo ennen hiljentyny tollee. Ihmettelen vaan, et mitä ihmettä mä oikeen pelkään! Koska Jumala on mun puolella, kaikki, jotka on mua vastaan, tulee häviämään. Se on jo niin vaikeeta tajuta, et itse Kaikkivaltias Jumala, tän koko universumin Luoja haluaa puolustaa ja rakastaa mua, maailman mitättömintä olentoa! Ni se, että mun ei oikeesti tartte pelätä ikinä yhtään mitään. Eikä etenkään sitä, mitä muut musta sanoo ja ajattelee. Mut silti se on niin kumma, miten Jeesuksen sanat unohtuvat tosi paikassa.
            "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne."(Joh 14:16-18)
             "Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu. - - Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."(Matt 10:22,28)
            Kumpa voisin muistaa noi aina niissä tilanteissa, joissa oon todistajan asemassa! Haluan rohkeasti seistä Jeesuksen rinnalla, mutten tiiä, onko mulla rohkeutta. Mutta tiedän myös sen, etten ikinä antais itelleni anteeks, jos kieltäisin Jumalan. Onneks Jeesuksen veri pystyy puhdistamaan mun kaikki virheet! Olis aika onneton tila mulla, jos näin ei olis.

Taitaa olla tän illan pohdinnat tässä. Käykää ihmeessä kuuntelemassa Daikinia MySpacessa.