Istun nyt Riikan lentokentällä odottelemassa jatkolentoa Göteborgiin. Ehkä tässä kohtaa on hyvä päivittää edellisen matkan kuulumiset. Israelista seuraavaksi siis. Matkakertomus taitaa jäädä aika suurpiirteiseksi johtuen siitä, että reissusta kulunut jo vähän yli neljä kuukautta, mutta parhaani yritän...

 

Tiistai 30.3.2010 aka Day 1

 

Lento kohti Prahaa lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä klo16.05. Päälimmäisenä tunteena taisi olla kova jännitys, olinhan lähdössä ekaa kertaa yksin lentokoneella vieraaseen maahan. Vaikka Prahassa oli luvassa viisi yksinäistä odottelutuntia, pohdin kaikkea, mikä voisi mennä pieleen: mut voitaisiin ryöstää siellä, voisin hukata passini jonnekin, voisin eksyä lentokentällä ja myöhästyä lennolta, jne. Kuitenkaan ei mitään kummallista sattunut. Meni siis hyvä suru hukkaan. Viisi tuntia on yllättävän pitkä aika yksinään vietettäväksi. Hauskinta oli ostaa evästä, koska ei ollut mitään hajua valuuttakursseista, sai vaan jännäillä, miten paljon mua tässä ryöstetään, kun maha huutaa ruokaa. Lennot sujuivat tosi mukavasti, Suomesta lähtiessä valiteltiin sitä, ettei lentokoneen henkilökunnassa ehkä ole yhtään suomea puhuvaa yksilöä. Mulla oli molemmilla lennoilla ikkunapaikka, joten tietty olin sitten nenä kiinni ikkunassa melkein koko ajan, heh. Nousua ja laskua lukuunottamatta lentäminen on aika tylsää, joten viihdytin itseäni katsomalla Matt&Patt-lastenohjelmaa, jota ne siellä aina silloin tällöin näyttivät (vaikeinta oli olla hyräilemättä sitä tunnaria samalla, kun katsoi...), syömällä lentokoneaterian ja ennen kaikkea nukkumalla.

 

Keskiviikko 31.3.2010 aka Day 2

 

Olin perillä Tel Avivissa aamuyöstä. Suurin pelonaihe oli passitarkastus, koska Israelissa ollaan tosi tarkkoja siitä, ketä maahan päästetään. Hirveät kyselyt matkan tarkoituksesta, kestosta, asuinpaikasta yms. Selvisin kuitenkin tosi helpolla. Tein vain niin kuin kaverini oli neuvonut: vastasin vain siihen mitä kysyttiin, eikä mitään turhia selittelyjä. Viereisellä tiskillä asioinut arabimies vietiin kuulusteluhuoneeseen. En tiedä, miten mun psyyke olis kestäny, jos mä olisin joutunu sinne kuulusteluhuoneeseen. Ilmeisesti musta ei ollu heidän mielestä mitään vaaraa, kun en ollut ennen tätä reissua ollut missään arabimaissa ja olin maassa ensimmäistä kertaa. Passitarkastuksesta päästyäni hain rinkkani ja menin terminaaliin. Ja siellä mun kaveri olikin jo vastassa plakaatin kanssa, jossa luki: ”Tervetuloa, Sanni-rakas!” Oli ihana nähdä toinen monen vuoden jälkeen! Vessassa käytyämme menimme ulos, jossa pääsimme taksiin(sellainen minibussi, en muista mikä sen hieno paikallinen nimitys oli...), joka sitten vei meidät ja n.8 muuta saapunutta Jerusalemiin. Päästyämme yöpaikkaamme, joka sijaitsi ortodoksijuutalaisalueella, söimme pikaisen aamupalan ja nukuimme pari tuntia. Heräsimme kymmenen aikoihin, söimme ja lähdimme katsomaan paikkoja. Tärkeimmät paikat tuli suurinpiirtein nähtyä: Öljymäki, Getsemane, puutarhahauta ja itkumuuri. Myöskin tuli tarkastettua arabialue ja syötyä halvat falafelit, NAMI! Kaikki meni tosi sujuvasti, vaikka ekaksi jännättiin, että miten käy, kun kaksi vaalea naista menee arabialueelle ilman miestä/miehiä. Aina kun ei ole niin hyvää ja turvallista liikkua moisella alueella. Arabialueelta juutalaisalueelle mentäessä oli turvatarkastus, niin kuin melkein kaikkialla muuallakin Jerussa. Myös sotilaita aseineen kaikkineen liikuskeli joka puolella. Toisin kuin ensin luulin, ei mua häirinny ne aseet ollenkaan. Tuli ennemminkin vaan turvallinen olo. Tuon päivän yleisin lause mun suusta oli: ”Hei, mä oon TÄÄLLÄ!!!”, ja mun kaverin suusta sit taas: ”Hei, sä oot TÄÄLLÄ!!!” Siinä me sitten molemmat ihmeteltiin, miten hienosti Jumala mut oli sinne johdattanu, ja miten ihmeellistä oli, että meikä käppäili siellä pitkin katuja. Heh. Käytiin myös muutamassa putiikissa, joista mukaan tarttui mm. turkoosit haaremihousut.

 

Torstai 1.4.2010 aka Day 3

 

Aamulla varhain lähdimme bussilla Jerun keskustaan bussiasemalle, josta sitten matka jatkui toisella bussilla kohti Kuolluttamerta. Jerusalem näytti kauniilta auringon paisteessa, tosin se kultainen kupoli hieman häiritsi. Tien varrella näkyi pari kameliakin. Sitten tapahtui jotain kohtalaisen odottamatonta: meikäläinen rakastu! Niihin vuoriin nimittäin. Voi jee, miten kauniita ne oli! Ihan parhaita. Etenki ku huomasi aina siellä täällä luolien suuaukkoja. Nyt oli jotenkin paljon helpompi ymmärtää, millaista Daavidilla oli, kun hän oli paossa Saulia ja Absalomia vuorilla, kun ne näki edessään. Ja muutenkin Raamattu avautui ihan uudesta näkövinkkelistä. Kun päästiin Kuolleellemerelle ja mentiin vaihtamaan uikkarit päälle, pelästyin hieman itseäni: mun jalat oli ihan siniset! Selitys moiseen krishnamaiseen ilmentymään löytyi uusista haaremihousuista. Järkytyksestä toettuamme siirryimme rannalle. Hetken lekottelun ja jänistelyn jälkeen uskaltauduin veteen. Ja humps vaan, siellä kellui tämä tyllerö. Tunne oli aika hurja: ei voinut oikein uida, kun vesi laitto koko ajan vastaan nostamalla raajat pinnalle. Mutta kyllä se kelluminen sitten lopulta alkoi tuntua aika hurmaavalta. Kellumisen jälkeen vuorasin itseni mudalla, kuten monet muut rannalla olleet. Pakollisten kuvien jälkeen oli kyllä pakko mennä pesemään muta pois. Sitten söimme hyvää jätskiä ja etsimme kivoja kiviä lekottelupaikkamme ympäriltä. Ai niin. Ja olihan meillä muutakin evästä mukana, täytettyjä pitaleipiä nimittäin. Voi herkkua! Jossain välissä raahauduimme läheiselle bussipysäkille odottamaan, että saisimme matkustaa epämukavasti täpötäyden bussin lattialla. Israelissa bussit nimittäin ovat aina ihan täynnä. Etenkin pitkillä matkoilla. Mutta eipä siinä valittamista, päästiinpähän takaisin Jeruun. Maassa maan tavalla. Jerussa pakattiin kimpsut ja kampsut, otettiin taksi linja-autoasemalle, josta sitten lähdettiin bussilla kohti Beer Shevaa, jossa kaverini koti sijaitsee.

 

2.-5.4.2010 aka Days 4, 5, 6, 7

 

Näinä päivinä ei tapahtunut mitään kummallista. Oltiin vain Beer Shevan kodissa ja vietettiin tavallista arkea; kaupassakäyntiä, kissan paijaamista sun muuta. Mainitsemisen arvoista on se, että koko kaupungista löytyi vain yksi komposti, paikalliset kun eivät ole niin tietoisia kierrätyksestä. Kompostien vähäisyyden lisäksi se näkyi siinä, että joka puolella näkyi ihan tavallisia vaatteita ja käyttöesineitä; kaikki mitä ei koe enää tarvitsevansa voi heittää vaan kadulle. Eli roskaa siis löytyi joka puolelta aika lailla... Ja voi sitä katukissojen määrää! Olin ihan valmis viemään jokaisen kissan mukanani kotiin. Raukkaparat dyykkasivat roskiksia ja metsästivät hiiriä pysyäkseen hengissä. Ja jokainen niistä kaipasi niin selvästi rakkautta ja paijausta. Mun sydän murtu joka kerta, kun joku kisu tuli vähänkin lähemmäs tai edes mun näköetäisyydelle. Raukkaparat!

Ai niin. Kävimmehän me pääsiäisjuhlassa paikallisessa messiaanisessa seurakunnassa. Nyyttäriperiaatteella toteutetun ruokailun lisäksi oli tarjolla mm. ylistystä, opetusta, ehtoollisen viettoa sekä illan lopuksi katsottiin pätkä Egyptin Prinssi-elokuvaa. Itse en nauttinut illasta niin hirveästi kielimuurin takia. Vaikka olihan tulkkaus toki järjestetty hepreasta englanniksi, ranskaksi ja venäjäksi, niin en saanut silti kauheasti irti, kun aluksi eivät kuulokkeet, joista tulkkausta kuuntelin, tahtoneet toimia, sitten tulkki vaihtui kesken ohjelman amerikkalaisesta hollantilaiseen, joten kielen taso laski myös. Monet tuollaiset pikkuiset asiat ajoivat mut jo melkein kulttuurishokin partaalle. Tuntui tosi turhauttavalta olla keskellä porukkaa, jonka kieltä vaan ei ymmärtänyt. Huoh.

 

6.-7.4.2010 aka Days 8, 9

 

Lähdimme käymään Jerussa. Tehtävänä oli löytää mulle lakkiasiin mekko. Mekon etsimisen lisäksi kiertelimme ympäri putiikkeja ja hankintoja tuli tehtyä. Mekko itse asiassa löytyi jo heti ekasta liikkeestä, johon menimme, mutta jätimme sen kuitenkin sinne vielä odottamaan, josko olisi joku vielä parempi tullut vastaan. Paljastan jo loppuratkaisua sen verran, että eipä löytynyt parempaa. Päivänä nro 9 kävimme Hiskian vesitunnelissa seikkailemassa. On muuten ihan huikea paikka! Kuningas Hiskia rakensi sen turvatakseen Jerun asukkaille juomaveden saannin, mikäli kaupunki piiritettäisiin. Kyseisestä tunnelista mainitaan Raamatussa kahdessa kohtaa (2.Kun 20:20 , 2.Aik 32:30) Tuntui ihan tosi hurjalta kävellä siellä tunnelissa, jossa vesi yhä virtas, niinku sillon aikoinaan. Ihan ku ois kävelly suoraan Raamatussa! Ihan mieletön tunne. Ei pysty selittää. Tulee vaan miettineeks, et jos kaks ihan ohimennen mainittua asiaa Raamatussa on totta, ni miten paljon kaikki muuki siinä on totta! Tunnelireitin jälkeen nähtiin vielä osa Siiloan altaasta, mutta vain osa, koska altaan loppupuolisko on muslimialueen puolella, eivätkä muslimit ole antaneet lupaa kaivaa altaan loppuosaa esiin. Harmi.

Kaupungissa kulkeminen oli hauskaa, kun pääsiäinen oli ohi, niin kaikki puodit ja ruokapaikat olivat taas auki. Monet ravintolat nimittäin remontoivat juuri happamattoman leivän juhlan aikana, mikäli pääasiallisesti tuotteet olivat juuri tuohon ajankohtaan sopimattomia, aika nerokasta bisnessunnittelua, etten sanois... Mutta niin. Matkustimme bussilla takaisin Beer Shevaan ostettuani ylppärimekon. Oli varsin leppoisa reissu.

 

8.-15.4. aka loppureissu

 

Loput vierailustani vietettiinkin sitten Beer Shevassa. Tuota aikaa voisi lyhyesti kuvailla muutamalla sanalla seuraavasti: kissan kanssa leikkimistä + sen koulutusta, perus arkea (siivousta, tiskausta, hyvää ruokaa) sekä asioiden käsittelyä ja yhteistä rukousta. Päivisin kaverini oli koulussa luennoilla ja iltapäivät ja illat sitten vietettiin yhdessä kämpillä. Oli mukavaa, kun sai oikeesti lomailla. Ei tarvinnut tehdä sen isompia asioita eikä ollut minnekään kiire. Kävimme myös Omerissa erään messiaanisen seurakunnan kokouksessa. Tästä illasta nautin paljon enemmän. Hieno hetki oli myös ylistää yhessä mun kaverin kanssa suomeksi. Laulettiin nimittäin Open the eyes of my heartia ja siinä holy, holy, holy- kohassa laulettiin englanniks ja hepreaks. Sitten mun kaveri huus, että vielä suomekski! Ja siinä me sit laulettiin, että pyhä. Meille molemmille toi oli hieno hetki saada ylistää Jumalaa just mein omalla äidinkielellä, mut erityisesti se oli tärkeää mun ystävälle, joka harvemmin pääsee ylistää kenenkään kanssa suomeks tommosissa tilaisuuksissa.

 

Sitten tulikin lähdön aika. Yö vietettiin Tel Avivin lentokentällä, lento kun lähti joskus viiden aikoihin aamulla. Pääsin helposti kaikista turvatarkastuksista läpi, ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Tai no, koomista oli kyllä se, etten saanut kuljettaa mun rinkassa valkosuklaavoitani. Koska purkki oli avaamaton, mulle annettiin kaks vaihtoehtoa: joko he saa tehä mun purkkiin reiän tai sit se pakataan erilliseen laatikkoon. No totesin, että pakatkoon sen sit erikseen, ku jos ne sen reiän tekee, ni sit on se sisältö kuitenkin ympäri mun rinkkaa, ku oon päässy kotio. Niinpä ne sitten pakkasivat sen pienen valkosuklaavoipurkin isoon laatikkoon, jossa joka puolella luki FRAGILE! Kyllä sain siitä ihan hyvin huumoria. Prahassa odoteltuani muutaman tunnin ja ostettuani mitä halvimmat tuliaiset(n.1,5e arvioitu arvo kullekin tuliaiselle), jatkui lento Helsinkiin. Päästiin juuri laskeutumaan, ennen kuin ne kuuluisat tuhkapilvet estivät muita koneita laskeutumasta. Oon kyllä aika kiitollinen moisesta, ajatus Prahan lentokentälle jumittumisesta ei oikeen ollu houkutteleva. Oli kyllä ihmettelemistä, että miks kaikki lennot on peruttu. Aikamoista. Lentokentällä kertoivat, että mun valkosuklaavoi ei tullukaan samalla lennolla mun kanssa, joten he kuljettavat sen sitten mulle suoraan kotiin. Ja sieltähän se sitten tulikin muutaman viikon kuluttua ihan kotiovelle. Oli kyllä kohtuullisen huvittavaa. Etenkin kun olin jo unohtanut koko voin. Heh.

 

Noin, nyt on matkaraportti kirjoitettu. Onneksi matkasta ei olekaan kulunut kuin semmoiset reilut 7kk ja niistäkin meni 3kk kirjoittaessa tätä. Olenpas mä aikaansaava.  Enkä tosiaan enää istu Riikan lentokentällä vaan omassa huoneessani Göteborgin kotona. Siitä, miten tänne päädyin, tulee jossain vaiheessa uusi postaus. Ehkä kolmen vuoden päästä.. Ehkä....