Hiljaista on ollu ku järven jäällä. Vuosi vaihtui Ryttylässä teinejä vahtien, seurana kolme komeaa yövahtitoveria. Kohta kirjotukset. Tai siis osa niistä. Pitkä ruotsi, lyhyt matikka. Semipitkä elämä. Ja eniten meikä stressaa kuitenkin neuro- ja sosiaalipsykan kursseista, wth? Ei sen niin pitäis mennä ollenkaan. Mutta onneks huomenna alkaa Pasilan toinen tuotantokausi!<3

Jos joku tulisi nyt kysymään, olenko hengissä, onko Luoja pitänyt lapsensa Tiellä, en tietäisi, mitä voisin vastata. Olen lähinnä vain hengannut ja ollut. Mitään Raamattua oo luettu. Ainakaan hirveen hyvin saati sitten paljoa. Toisaalta oon riemuinnut hirveesti youtuben suomista ihanuuksista ja kuunnellut paljon eri ylistysbiisejä ja googlettanu sanoja ja sointuja ja soittanu ja laulanu ihan hulluna. Ehkä tää on jonkinlainen kuiva kausi. Ja jos rehellisiä ollaan, ei ole oikeen hyvin mennyt seurakuntaelämässä. Tuntuu siltä kuin olisin taas kotia vailla. Yhtäkkiä on luterilaisuuden pappikeskeisyys alkanut risoa ihan äärettömän paljon. En sitten tiedä, johtuuko se vaan siitä yhdestä opetuksesta Lutterin perikunnassa. Aiheena oli rippi. Ja kyseinen pappi, joka opetti aiheesta, korosti hirveästi sitä, miten papille tunnustetaan synnit jne. Samoin hän opetti, että käytetään kirkon käsikirjasta löytyviä synnintunnustuskaavoja jne. Alkoi ahdistaa. Itse kun vaadin tosi paljon siltä, jolle aion ripittäytyä. Luottamusta ennen kaikkeas, ei sitä nyt ihan jokaiselle omaa ihmisyyttä tunnusteta! Samalla sitten taas Raision vapiksen nuortenilloissa eli Passionissa on tullut sellainen olo, että täältä voisi löytyä hyvä koti. En tiedä. Tuntuu ihan luopiolta. Ihan kuin pettäisin Martti-sedän ja muut ääriluterilaiset ystäväni, kaikki.  sigh.

Ja loppuun iltarukouksena pätkä Hosannasta:

Heal my heart and make it clean

Open up my eyes to the things unseen

Show me how to love like you have loved me

Break my heart for what is yours

Everything I am for your kingdom's cause

As I walk from earth into eternity